top of page

Anna äänesi Liedon tulevaisuudelle.

Päivitetty: 7. helmik.


Tulevissa kuntavaaleissa päätetään siitä, millä keinoilla Lietoa kehitetään.


Haluammeko kuntamme olevan aidosti tulevaisuudessa perheystävällinen? Takaammeko lietolaisille arvokkaan vanhuuden? Luommeko mahdollisuuksia kylillemme kehittyä – eikä näivettyä? Pidämmekö huolta elinvoimastamme satsaamalla niin uusiin kuin jo olemassa oleviinkin yrityksiimme? Onko meille tärkeää suosia paikallista – niin ruoassa kuin palveluissakin?


Olen asunut Liedossa lähes koko ikäni ja olen suunnitellut asuvani myös loppuelämäni. Olen aidosti huolissani tulevaisuudestamme, sillä Lieto on kotini. Otan valtuustossa tehtävät päätökset tosissaan ja haluan jatkossakin olla osana vaikuttamassa tulevaan suuntaan.


Nämä neljä vuotta Liedon kunnanvaltuustossa on opettanut minulle paljon. Asioihin voi vaikuttaa, mutta yhteistyö on kaiken lähtökohta. Hyvällä yhteistyöllä Liedossa tullaan tekemään oikeita valintoja. Puolueiden välisille erimielisyyksille pitää löytyä ratkaisuja, sillä kunnan kehittäminen on kaikkein tärkeintä. Meillä kaikilla on tavoitteena parempi Lieto, mutta ei ole ihan sama millä keinoin.


Olen sitoutunut edistämään kunnan asioita ajatellen koko Lietoa. Kaikessa päätöksenteossa keskiössä on aina ihminen.


Parempi Lieto rakennetaan porukalla. Meitä jokaista tarvitaan.


Miltä Lieto näyttää tulevaisuudessa? Sinä päätät.

19 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page