top of page

Lietteiden keräyksestä tulossa monopoli

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta päätti muuttaa lietteenkuljetuksen yksityisesta kunnalliseksi. Päätös tarkoittaa sitä, että lietteenkuljetus siirtyy yksinoikeudella Lounais-Suomen Jätehuolto oy:n kilpailuttamaksi. Tämä on siis monopoliasema. 

Lautakuntaa edustaa 17 kuntaa, joista 15 oli olemassa olevan järjestelmän kannalla, eli asukas saa itse valita ja kilpailuttaa lietekaivon tyhjennyksen silloin kun asukkaalle sopii. Vain yksi kannatti kunnallista järjestelmää. Näin ollen voisi kuvitella, että päätös olisi ollut hyvinkin selvä, mutta äänestyksessä tilanne oli 8-7 kunnalliselle. Mielenkiintoinen demokratian tulos.



Kemiönsaarella on otettu käyttöön kunnallinen järjestelmä. Olen kuullut asukkailta vain negatiivista palautetta. Tyhjennykset tapahtuu silloin kun Lounais-Suomen Jätehuolto määrää. Heillä on myös tarkat säännöt ja kriteerit milloin, miten ja millä hinnalla tyhjennys tapahtuu. Esimerkiksi tyhjennys on tilattava 2 viikkoa etukäteen. Eli umpikaivojen täyttymistä pitää muistaa kurkkia tarpeeksi ajoissa, sillä jos tulee tyhjennyksen osalta kiire niin kiireellisissä tapauksissa peritään pikakuljetusmaksu, joka tällä hetkellä on 154,94€-232,43€. Jos taas käy niin ettei kaivoon olekkaan kertynyt tarpeeksi lietettä, kuljetus pitää muistaa peruuttaa aikaisintaan 1-3 kuukauden sisällä. On myös mahdollista, että Lounais-Suomen Jätehuollon mielestä syy peruutukselle ei ole riittävä, jolloin he tulevat joka tapauksessa tyhjentämään kaivon. Voidaan olettaa, että tyhjennys tulisi halvemmaksi tällä tavalla, mutta tähän liittyy vielä paljon lisämaksuja. Lisäkuljetusmaksu, tyhjennysetäisyysmaksu, kuljetuskalustonsiirtomaksu, erityistoimenpidemaksu, poikkeustilanteen kuljetusmaksu jne.


Tämä on kuolinisku paikallisille pienille yrityksille. Alueet kasvavat niin suuriksi, ettei pienillä yrityksillä ole mahdollisuuksia lähteä kilpailuun mukaan. Lounais-Suomen Jätehuollon kilpailutuksissa pienyrittäjät karsiutuvat pois, jolloin vain suuret selviävät. Hinnat nousevat tässä kohtaa radikaalisti, sillä jäljelle jää vain muutamat isot yritykset, jotka voivat määrätä hinnat itselleen sopiviksi. Paikalliset yrittäjät ovat palvelleet meitä moitteettomasti meidän tarpeidemme mukaan, silloin kun olemme tarvinneet. Tämän kaltaiset päätökset edistää epätasa-arvoa yksityisille ja julkisille yrityksille, kun luodaan hallinnollisilla menettelytavoilla yhdelle yhtiölle monopoliasema.


Olen käsittänyt että tätä toimintamallia ajetaan ympäristösyistä. Kuitenkin tämän toimintamalli tuo lisää aivan turhia tyhjennyskertoja, eli turhaa rekkaliikennettä. Kestämätöntä ja kallista vihreää monopolia.

78 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Kommentare


bottom of page