top of page
Writer's pictureHenna Takatalo

Tuottajaa ei jätetä

Keskiviikko 28.3.2018 - Henna Takatalo


Aika ajoin saa kuulla miten ihmisiä mietityttää, että onko tuottaja unohdettu. Tekeekö Sipilän hallitus tuottajan eteen enää mitään? Keskustan politiikka keskittyy liikaa kaupunkeihin? Lohdutukseksi voin sanoa että ei, tuottajaa ei ole unohdettu. Keskusta on saanut hallituksessa aikaan paljon tuottajien hyväksi. Listaan esimerkkejä:


Ruokavientiä on tuettu 3,5 miljoonalla eurolla. Näin olemme saaneet markkinat auki Kiinassa sianlihalle ja kaurahiutaleille. Myös kananmunia voidaan nykyään viedä Hong Kongiin. Food from Finland -vienninedistysohjelma levittää tietoisuutta ja tekee suomalaisesta ruoasta brändiä ulkomailla. Eviralle on myös lisätty henkilöresursseja avaamaan vientimarkkinoita. Näillä toimilla Venäjän pakotteena asettamasta elintarvikkeiden tuontikiellosta aiheutunut vientivaje on saatu lähes kokonaan paikattua. 


Varainsiirtoverolakimuutos tulee voimaan 2018 vuoden alussa. Maatilan muuttaminen osakeyhtiöksi vapautetaan varainsiirtoverosta. Ennen tätä muutosta veroja saattoi kertyä maksettavaksi jopa yli kymmeniä tuhansia euroja. 


Myös pienimuotoista tilamyyntiä on helpotettu, MYEL -maksujen viivästyskorkoja laskettu, maidontuotannolle myönnetty kriisitukea ja maanviljelijöiden jaksamisen tuettu. 


Nyt viimeisimpänä uudistuksena maa- ja metsätalousministeriö linjaa, että ravintoloiden on ilmoitettava lihan, kalan ja kalajalosteiden alkuperä. Asia on käsiteltävänä nyt EU:n komissiossa. Jos komissio hyväksyy asetuksen, sen arvioidaan astuvan voimaan ensi keväällä. Tosin, matkailu- ja ravintola-ala protestoi tätä vastaan. Mielestäni on merkillistä miten esimerkiksi tarjoilija tai kokki ei voi tukea ruoan alkuperän ilmoittamista. Kuvittelisin, että on ammatillista tietää valmistamansa ruoan alkuperä tai kun kysyttäessä tietää mistä liha tulee. Kyseessä on kuitenkin vain lihan, kalan ja kalajalosteiden alkuperän ilmoittaminen. Mielestäni tämä uudistus on enemmän kuin kohtuullinen ja antaa tuottajan työlle sekä eläimelle ansaitsemansa arvon. 


Tuottajia ei ole unohdettu. Tälläkin hetkellä olen osana Keskustan ruokatyöryhmää, jossa pyritään miettimään erilaisia tapoja auttaa tuottajaa, edistää kannattavuutta, vientiä ja myyntiä. Kuten esimerkiksi viljelijöiden hyvinvointia, sivuelinkeinoja, energiatuotannon mahdollisuuksia, ruokakulttuurin vaikutuksia, ruoan tulevaisuutta, eläinten hyvinvointia, ympäristövaikutuksia, tukijärjestelmän ongelmallisuutta, normien purkua, kansainvälisiä kauppaneuvotteluita, tutkimista ja koulutusta.  Teemme töitä sen eteen, että tulevaisuudessakin olisi mahdollisuus syödä kotimaista ruokaa. Tavoitteena on tyytyväinen tuottaja ja hyvinvoiva maaseutu. 


Henna Takatalo (Kesk.), Liedon kunnanvaltuutettu

1 katselukerta0 kommenttia

Comments


bottom of page