top of page

EDUSKUNTAVAALIT 2023

Olen ehdolla historian ensimmäisissä aluevaaleissa. 

Miksi?

 

Koska aluevaltuustossa päätetään tärkeistä asioista, joihin haluan olla vaikuttamassa. 

 

Aluevaltuustossa pitää olla lähipalveluiden puolustajia. Lähipalveluiden turvaaminen ja kehittäminen on minulle tärkeää. 

keep it simple (Instagram-postaus)-2.png

oikeanlaista hoitoa yhdellä kontaktilla

Lääkärin vastaanotolle pitää päästä nopeasti eikä potilaita voi pompotella luukulta toiselle. Oman terveytensä kanssa kamppailevalla ihmisellä ei voi olettaa olevan voimavaroja taistella hoitoon pääsyn puolesta. Ensimmäisen yhteydenoton jälkeen potilaasta pitää ottaa koppi.

Puolustan lähipalveluita

Palveluiden pitää olla lähellä. On realistista, että vaativaa hoitoa tarvittavat palvelut ovat keskitetysti, mutta terveydenhoito kuuluu joka kuntaan. 

Apua paikalle nopeasti

Varsinais-Suomen kohdalla pitää huolehtia myös saaristostamme. Turun saaristo koostuu 20 000 saaresta. Hätätapauksissa avun pitää saavuttaa ihmiset sielläkin kohtuullisen ajan kuluessa. Siksi vasteaikojen pitää olla kohtuulliset koko maakunnassa.

on yhtä tärkeää parantaa murtunut mieli kuin murtunut jalka

Uskon, että yksi tärkeimmistä asioista koronan jälkihoidossa on mielenterveyspalveluihin panostaminen. 

​

Mielenterveyspalvelut ovat ruuhkaantuneet ja se on äärimmäisen huolestuttavaa. Mikäli nyt emme niihin panosta, seuraukset tulevat olemaan tulevaisuudessa hirveät. 

Kolmatta sektoria unohtamatta

Kolmatta sektoria ei saa unohtaa uudistuksessa. Esimerkiksi VPK:n ja meripelastusyhdistyksen toiminta on meille elintärkeää ja heidän arvostustaan pitää lisätä. 

hoitaja on pelastaja

Varsinais-Suomessa on yli 20 000 sote-alan työntekijää. Heidän jaksamisestaan on pidettävä huolta. Panostaminen työntekijöiden hyvinvointiin on asiakasturvallisuuden tae. 

bottom of page